Rv 39+0 tule jo!

Nyt ollaan jo viikon päästä lasketussa ajassa, eikä vielä merkkejä synnytyksestä. Alkaa olla jo niin tuskaiset oltavat mahan kanssa, jättiturvotuksista puhumattakaan. Turvotukset ovat isot jo heti sängystä ylös noustessa, mitkään kengät ei mahdu jalkaan, vaan kaikki kiristää ja puristaa. Urheilukelloakin saa usein säätää isommalle jopa kaksi kertaa päivän aikana kun kädetkin turpoavat kuin pullataikina. Torstain +30 helleaaltoa odotellessa, voin jo kuvitella kun raajat turpoaa kuin ilmapallo. Max 3vk enää raskausaikaa jäljellä, onneksi, muuten tulisin hulluksi. :'D

Tänään tuli käytyä myös neuvolassa, toivottavasti viimeistä kertaa tämän raskauden tiimoilta. Verenpaineet oli nyt vähän nousseet, mutta edelleen olivat hyvät. Myös vauvan syke oli hyvä ja voimakas. Vauva on kuulemma vieläkin melko ylhäällä, mutta tulee kuulemma myös holahtaen alas kun on kyseessä jo toinen raskaus.

Vauvan huone on yhtä lipastoa vaille valmis ja kaikki vaatteetkin ovat jo pestynä kaapissa. Hoitopöytä päätettiin jättää nyt ostamatta, ja jos sellaisen tuntuu kuitenkin tarvitsevan niin saahan sen myöhemminkin ostettua. Enää puuttuu vain itse vauva.

Rv 37+0

Taas ollaan pyörähdetty uudelle viikolle ja tänään niitä on kertynyt jo tasan 37, eli 3vk enää laskettuun aikaan, ihanaa. Kivut alkoivat jo hyvin hellittää, kunnes viime viikolla alkoivat kovat alavatsakivut varsinkin kävellessä, mutta myös jos makuuasennossa hiukankin liikkuu alkaa vatsassa repiä. Tänään on ollut taas hiukan parempi päivä ja olen saanut jotain pieniä kotiaskareitakin tehtyä.

Olin jo niin fiiliksissä frisbeegolfistakin, pääsi taas pitkästä aikaa pelaamaan, mutta viikonloppuna taas nähtiin että alkavat ne pelit olemaan tältä raskaudelta ohi ja lajin pariin palataan vasta raskauden jälkeen.

Eilen oli myös neuvola ja viimeinen ultra. Hemoglobiini oli suureksi hämmästyksekseni lähtenyt nousemaan, vaikken mitään rautalääkitystä aloittanutkaan, myös paineet oli hyvät. Paino puolestaan, voi apua. Onneksi osa syyllinen painonnousuun on nämä hirvittävät turvotukset, jotka nyt on alkaneet, onneksi näin loppu vaiheessa, ettei tarvitse sen pidempään niistä tällä kertaa kärsiä. Kamalaa kun ei saa kenkiäkään mahtumaan jalkoihin, saatika saa sormia koukistettua kunnolla. Varmasti osasyyllinen on myös äkkiä lämmenneet ilmat. Nämä viimeisten viikkojen oireet kyllä kestää, kun tietää että ne loppuvat pian. Vauvan painoarvio oli tällä hetkellä 3050g, eli luultavasti sieltä syntyy isompi vauva kuin meidän esikoisemme oli syntyessään, 3150g. Ultrassa kaikki todettiin olevan kunnossa ja hyvä niin. Pian näemme meidän vauvan, tyttökin jo kovasti kyselee koska vauva tulee. :)

Mulla on itselläni alkanut tulla sellainen olo että sieltä tuleekin poika, eikä tyttö. Mutta sen näkee viimeistään synnytyssalissa.

Rv34 ja sairaalakassin pakkaaminen

Nyt ollaan jo hyvällä loppusuoralla, nimittäin kuusi viikkoa enää laskettuun aikaan. Vatsakivut ovat alkaneet jo suureksi hämmästyksekseni helpottaa, enää niitä ei tule levossa niin paljoa, mutta liikkuessa kylläkin. Olimme muutama päivä sitten pelaamassa frisbeegolfia ja kyllähän sitä tarvitsi aika monta levähdystaukoa metsässä rämmiskelyn takia. Tällä kertaa kuitenkin pystyin pelaamaan loppuun asti, aikaa pelaamisen meni kylläkin melkein kolme tuntia, mutta onneksi ei ollut minnekään kiire. :D Selkäkivut puolestaan jatkuvat edelleen samanlaisina, niissä ei juuri helpotusta näy. Vatsa alkaa painaa jo sen verran, että myös yläselkä kipeytyy helposti. Onneksi ei ole enää pitkä aika että pääsee raskausoireista ja saa pienen vauvan syliin.

Vauvan liikkeet ovat tulleet todella voimakkaiksi ja Pöppiäinen ei ehdi juurikaan olla paikoillaan, vaan liikuskelee paljon kellon ympäri. Kyllä huomaa että alkaa elintila käymään vähän ahtaaksi kun vatsassa aina on iso kohouma jossakin kohtaa. Ei ainakaan tarvitse huolestua, että vauvalla olisi jokin huonosti liikkumattomuuden puolesta.

Neuvolassa tuli käytyä myös viime viikolla ja vauvan todettiin olevan todennäköisesti edelleen pää alaspäin, valmiina sukeltamaan. Seuraava ultra ja neuvola meneekin lääkärin loman vuoksi aika lähelle laskettua aikaa, nimittäin 3vk ennen. Saa nähdä tuleeko mitään ultraa enää. Viime ultrasta onkin aikaa jo 3kk, joten vauvan koosta ei ole minkään näköistä käsitystä, silloin hänen sen hetkinen painoarvionsa oli 380g. :D

Sairaalakassin pakkaaminenkin on jo ajankohtaista, koskaan ei tiedä milloin tulee lähtö sairaalaan. Toivottavasti en tällä kertaa tarvitse niin paljoa tavaraa mukaan kun toinen lapsi jo kyseessä, toivon siis että pääsen mahdollisesti jo seuraavana päivänä vauvan kanssa kotiin. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää mitä tulemaan pitää, joten kassi vaan on pakattava. Sanoin jo miehellekin ettei saa enää päästää auton tankkia tyhjäksi, ettei ensimmäisenä tarvitse lähteä tankkaamaan autoa kun pitäisi lähteä synnyttämään. :D

Itselleni pakkaan mukaan vaihtovaatteita, hygieniatuotteita (dödö, hammasharja, pari kasvovoidetta), harjan ja ponnarin, tabletin ja laturin, liivinsuojia ja kirjan. Tekemistä on aina hyvä olla, jos sairaalassa joutuukin jostain syystä viettämään useita päiviä, vauva ei kuitenkaan ole hereillä 24/7, eikä sairaalassa itsessään ole kyllä ainakaan itselleni minkäänlaista puuhaa. Meikkejä en itse ota ollenkaan mukaan, mulle ei ole tärkeää näyttää miltään muulta kuin juuri synnyttäneeltä rähjäroopelta sairaalassa, voi olla että mieli kuitenkin muuttuu, olenhan nainen. :D Lisäksi mukaan tulee ne perus jutut, joita laukussa aina kannan mukanani, kuten kukkaro ja puhelin. Kameraa en ajatellut ottaa tällä kertaa ollenkaan mukaan, koska puhelimessa on niin hyvä kamera ja mies voi tarvittaessa ottaa sen mukaansa jollakin käynnillään.

Vauvaa varten puolestaan pakkaan muutamia vaatteita, viimeksi en ottanut kuin kotiinpaluu vaatteet mukaan, vaikka sairaalassa olisi saanut vauvalle laittaa omatkin vaatteet päälle. Nyt päätin ottaa mukaan muutamat ylimääräisetkin, varsinkin kun ei ole minkäänlaista tietoa minkä kokoinen tuleva prinsessa on. Neuvolakortti on myös tärkeää olla mukana, mutta sekin on kulkenut laukussani koko raskauden ajan, joten en sitäkään sairaalakassiin pakkaa. Viimeksi emme ottaneet lainkaan tutteja mukaan, mutta niitä olisi kyllä tarvittu. Tyttömme ei olisi mitään muuta tehnyt kuin ollut tississä kiinni 24/7, koska imemisen tarve oli niin suuri, vaikkei ruoka olisikaan maistunut. Kaikki yöt meni siis valvoessa, otin opikseni viime kerrasta ja varmuudeksi pakkaan myös keitetyt tutit tällä kertaa mukaan. Sairaalasta saa vaippoja sun muita vauvatarvikkeita, joita sairaalassaoloaikana vauva tarvitsee, joten mitään sellaisia en ota mukaan.

Mitä te olette sairaalakassiin pakanneet? Onko tullut otettua jotain, joka onkin osoittautunut turhaksi tai onko laukusta unohtunut jotain tarpeellista?

Raskauskuulumisia

Nyt ollaan jo rv31, vahvasti voiton puolella siis. Vielä olisi muutama viikko laskettuun aikaan ennen kuin näemme uuden tulokkaamme. Raskausaika on mennyt hitaasti, siis todella hitaasti. Suurin syy on jokapäiväiset kivut, joiden takia jouduin jäämään pois töistä todella aikaisin, eikä kotona pysty aina tekemään oikeasti yhtään mitään. Välillä jo pelkkä postin hakeminen tuntuu ylitsepääsemättömältä ja tuo mukanaan kovia vatsakipuja ja supisteluja. Yritimme tuossa yksi päivä jatkaa taas harrastuksemme frisbeegolfin parissa, mutta eihän siitä mun pelaamisesta tullut mitään kun kolmannen väylän jälkeen maha huusi hoosiannaa ja piti tovi huilailla, sen jälkeen pysähdyinkin tuon tuosta huilailemaan tytön kanssa, kun muut jatkoivat pelaamista. Kokeilen siis kesällä uudelleen.

Maha-asukki eli Pöppiäinen, kuten me häntä kutsumme on kova potkimaan ja liikuskelemaan. Kaveri liikkuu paljon enemmän kuin esikoisemme, välillä tuntuu ettei hän ole hetkeäkään paikoillaan. :D

Yhdeksi suureksi ongelmaksi on muodostunut äitiysvaatteet, en ymmärrä miksi ne kaikki on suunniteltu niin jumalattoman pieniksi vatsan kohdalta, oikeesti. Tämänhetkinen vaatevalikoimani on todella suppea, kun kaikki paidat ovat päälläni napapaitoja, kun äitiysvaatteille ei ole laitettu ollenkaan pituutta tai sitten ne kirisävät vatsasta niin paljon että aiheuttaa lisää vatsakipuja. Tulisi jo kesä ja lämmin niin ei tarvitsisi laittaa kuin mekko päälle ja menoksi.

Äitiyden pelot

Varmasti lähes jokainen on kokenut raskaudessaan/lapsen alkutaipaleella jonkinlaista pelkoa tai epävarmuutta äitiyttä kohtaan tai miettinyt onko sittenkään valmis äidiksi, tai lähinnä osaako tehdä kaiken oikein. Myös itse koin tällaisia ajatuksia odottaessani esikoistani ja sairaalasta kotiutuessamme.

Muistan kuinka itse pelkäsin tai enemmänkin jännitin lapseni terveyden puolesta, mitä jos lapsella olisi jokin sairaus, joka veisi hänet multa. Tietenkin rakastan lastani tuli mitä tuli, mutta varmasti jokainen vanhempi toivoo omalle lapselleen terveyttä. Onneksi tyttö syntyi kuitenkin terveenä. Tietenkin tämä ajatus on taas pääni sisällä, kun odotan toista lastamme.

Itse en ole koskaan pelännyt ettenkö rakastaisi lastani kun hän syntyy, mutta tiedän monen odottavan äidin kärsineen tästä. Usein pelko osoittautuu aiheettomaksi, mutta ei aina.

Synnytyksen jälkeen kun vauvanhoito alkoi, mietin paljon osaanko tehdä kaiken oikein. Sairaalassa oli tuolloin käytössä hyvin vahvasti vierihoito, eikä vauva saanut omaa pientä sänkyä ollenkaan, vaikka pyysin. Tämän takia en saanut sairaalassa nukuttua juuri ollenkaan niiden päivien aikana jotka siellä jouduin olemaan, kun pelkäsin että kierähdän unissani lapseni päälle. Myös imettäminen tuotti suurta stressiä, kun siitä ei tuntunut tulevan yhtään mitään ja maidontulokin lakkasi todella aikaisessa vaiheessa ja siirryimme sen vuoksi korvikkeisiin, tämä oli ensimmäinen kerta kun tunsin epäonnistuneeni äitinä kun en saanut itse edes lastani ruokittua, vaikken itse tälle mitään voinutkaan.

Ajattelin paljon jo raskausaikana lapseni mahdollisia allergioita, mitä jos hän on eläimille allerginen? Meillä oli kuitenkin kaksi koiraa, kissa ja kani. Toisten mielestä tämä pelko on ehkä naurettava, että joutuu luopumaan eläimistä. Meille eläimet ovat kuitenkin rakkaita ja kuuluvat perheeseen, joten niistä luopuminen olisi aivan kamalaa. Tiesin kuitenkin, että mikäli näin kävisi, olisi se vain tehtävä. Onneksi vältyimme tältä ja lapsi osoittautui allergiattomaksi.

Kun kotiinlähdön aika koitti, mietin paljon mitä jos en pärjää lapsen kanssa kotona, sairaalassa on kuitenkin ollut koko ajan läsnä hoitajia jotka auttavat ja neuvovat jos sitä tarvitsen. Jollain tavalla pelkäsin myös että menetämme lapsemme kun olemme vihdoinkin saaneet hänet, uskon tämän johtuvan edellisistä keskenmenoista ja siitä syntyneestä menetyksen pelosta.

Todellinen isku vasten kasvoja tapahtui kun tyttömme oli kolmen viikon ikäinen, hänellä todettiin mahaportinahtauma, joka vaati välitöntä leikkaushoitoa. Muistan edelleen sen tunnemyllerryksen joka kävi sisälläni tuona hetkenä, kun kuulin että meidän pieni - vasta kolme viikkoinen vauva, joutuisi leikkaukseen. Lääkäri kertoi sen olevan ihan rutiinitoimenpide ja meidän hakeutuneen hoitoon hyvissä ajoin, kaikki kuitenkin tietävät leikkaukseen kuuluvan aina riskejä ja jotain odottamatonta saattaa tapahtua. Pelkäsin tietenkin lapsemme hengen vuoksi, tässäkö tämä nyt oli? Aika jonka saan viettää lapseni kanssa? Leikkaus oli onneksi nopeasti ohi ja sujui ongelmitta, muistoksi siitä jäi hänelle itselleen pieni arpi.

Tällä hetkellä ainoa "stressaava" tekijä on lapsen kuivaksi opettelu, joka ei tunnu tuottavan tulosta. Monet ovat sitä mieltä että 3-vuotiaana tulisi jo pysyä kuivana. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että lapset kehittyvät omaan tahtiinsa, painostaminen ei tässä asiassa ainakaan auta, joten tähän auttaa vain kannustaminen ja ohjaaminen pitkällä tähtäimellä, ainakin meidän tytön kanssa. Jokainen vanhempi kuitenkin tuntee itse oman lapsensa parhaiten.

Ihana-kamala raskaus

Saimme tietää lokakuussa että meille tulee toinen lapsi. Olo oli sekä onnellinen, että epävarma, ennen tätä raskautta olin saanut kaksi tiedossa olevaa keskenmenoa ja se keskenmenon pelko varjosti myös tätä raskautta, enkä osannut aluksi iloita tästä, pessimistihän ei tunnetusti pety.

Ensimmäisen kolmanneksen mentyä ja kahden ultran jälkeen uskalsin jo toivoa - ehkä meille todella tulee viimeinkin toinen lapsi. Kävimme tosiaan keskenmenojen takia jo varhaisultrassa, siellä todettiin kaiken olevan kunnossa, kuten myöhemmissäkin tutkimuksissa.

Uskalsimme vihdoinkin kertoa myös lähisuvulle ja ystäville, tuleva isosiskokin otti asian todella hyvin ja oli jopa innoissaan tulevasta vauvasta. Vähän jännittää, miten tyttö suhtautuu vauvaan syntymän jälkeen, kun asia oikeasti realisoituu, onhan hän saanut ennen vanhempien jakamattoman huomioin kokonaan itselleen.

Raskaus on tosiaan sujunut oireita lukuun ottamatta todella hyvin. Oireet puolestaan ovat nostaneet vahvasti päätään, paljon rajummin kuin esikoisen odotuksessa. Ensimmäisellä kolmanneksella kaikki meni todella hyvin oireiden puolesta, koska niitä ei ollut. Ehdinkin jo ajatella että ompas helppo raskaus. Kunnes toisen kolmanneksen kynnyksellä alkoi pahoinvointi ja silloin tällöin oksentelu, ruoka ei maistunut ja painokaan ei kauheasti noussut, tätä kesti muutaman viikon. Marraskuussa alkoivat vatsakivut, ne eivät olleet vielä niin kovia että olisivat vaikuttaneet normaaliin elämään mitenkään, mutta tietysti pelko nosti heti päätään - mitä jos vauvalla ei olekaan kaikki hyvin? Ultrassa todettiin kuitenkin vauvalla olevan kaikki hyvin, epäilivät herkkää kohtua ja sanottiin että oireet saattaisivat ajan kanssa helpottaa, vaan toisin kävi.

Joulukuussa oireet menivät niin pahaksi, etten toisinaan päässyt edes kävelemään, saati tekemään mitään muutakaan fyysistä. Tästä napsahti muutaman viikon sairasloma. Sairasloman loppuessa ajattelin palata takaisin töihin, vaikka kunto sanoi toista, eihän siitä nyt tulisi mitään että joutuisin jäämään pois töistä kuukausia ennen laskettua aikaa, hulluksihan siinä neljän seinän sisässä tulisi. Kokeilin palata kevennettyyn työhön, mutta kivut veivät voiton ja pian mukaan astui viiltävät alaselkäkivutkin, jotka saa välillä jalat alta, enkä pääse sohvalta aina ylös ilman apua, loistavaa. Nyt ollaan homehduttu kotona monen monta viikkoa, välillä on kipujen kanssa parempia päiviä ja välillä taas todella huonoja, mutta yksikään päivä ei ole kivuton.

 

Nyt mukaan on astunut vielä jumalaton väsymys, äkilliset huimauskohtaukset, alhainen verenpaine, univaikeudet ja pahoinvointikohtaukset, hemoglobiinikin alkaa hivuttautua alemmas. Monet ovat sanoneet raskauden olevan heidän elämänsä parasta aikaa, kaikilla se ei valitettavasti ole sitä. Välillä tuntuu että onko mulla oikeus valittaa kivuista, kun olen keskenmenojen jälkeen vihdoin raskaana, mutta eihän tämä mitään herkkua ole.

Tietenkin raskaudessa on myös todella ihania puolia, kaikesta muusta huolimatta. Liikkeiden tunteminen ja näkeminen vatsan päältä, sekä neuvolakäyntien sydänäänien kuuleminen ja lääkärikäyntien ultrat, joissa näet pienen vauvasi. Myös uuden lastenhuoneen remontoiminen ja sisustaminen on ihan parasta, se tekee tästä kaikesta paljon konkreettisempaa. Kovasti odotamme kesäkuuta tulevaksi. ;)