Ihana-kamala raskaus

Saimme tietää lokakuussa että meille tulee toinen lapsi. Olo oli sekä onnellinen, että epävarma, ennen tätä raskautta olin saanut kaksi tiedossa olevaa keskenmenoa ja se keskenmenon pelko varjosti myös tätä raskautta, enkä osannut aluksi iloita tästä, pessimistihän ei tunnetusti pety.

Ensimmäisen kolmanneksen mentyä ja kahden ultran jälkeen uskalsin jo toivoa - ehkä meille todella tulee viimeinkin toinen lapsi. Kävimme tosiaan keskenmenojen takia jo varhaisultrassa, siellä todettiin kaiken olevan kunnossa, kuten myöhemmissäkin tutkimuksissa.

Uskalsimme vihdoinkin kertoa myös lähisuvulle ja ystäville, tuleva isosiskokin otti asian todella hyvin ja oli jopa innoissaan tulevasta vauvasta. Vähän jännittää, miten tyttö suhtautuu vauvaan syntymän jälkeen, kun asia oikeasti realisoituu, onhan hän saanut ennen vanhempien jakamattoman huomioin kokonaan itselleen.

Raskaus on tosiaan sujunut oireita lukuun ottamatta todella hyvin. Oireet puolestaan ovat nostaneet vahvasti päätään, paljon rajummin kuin esikoisen odotuksessa. Ensimmäisellä kolmanneksella kaikki meni todella hyvin oireiden puolesta, koska niitä ei ollut. Ehdinkin jo ajatella että ompas helppo raskaus. Kunnes toisen kolmanneksen kynnyksellä alkoi pahoinvointi ja silloin tällöin oksentelu, ruoka ei maistunut ja painokaan ei kauheasti noussut, tätä kesti muutaman viikon. Marraskuussa alkoivat vatsakivut, ne eivät olleet vielä niin kovia että olisivat vaikuttaneet normaaliin elämään mitenkään, mutta tietysti pelko nosti heti päätään - mitä jos vauvalla ei olekaan kaikki hyvin? Ultrassa todettiin kuitenkin vauvalla olevan kaikki hyvin, epäilivät herkkää kohtua ja sanottiin että oireet saattaisivat ajan kanssa helpottaa, vaan toisin kävi.

Joulukuussa oireet menivät niin pahaksi, etten toisinaan päässyt edes kävelemään, saati tekemään mitään muutakaan fyysistä. Tästä napsahti muutaman viikon sairasloma. Sairasloman loppuessa ajattelin palata takaisin töihin, vaikka kunto sanoi toista, eihän siitä nyt tulisi mitään että joutuisin jäämään pois töistä kuukausia ennen laskettua aikaa, hulluksihan siinä neljän seinän sisässä tulisi. Kokeilin palata kevennettyyn työhön, mutta kivut veivät voiton ja pian mukaan astui viiltävät alaselkäkivutkin, jotka saa välillä jalat alta, enkä pääse sohvalta aina ylös ilman apua, loistavaa. Nyt ollaan homehduttu kotona monen monta viikkoa, välillä on kipujen kanssa parempia päiviä ja välillä taas todella huonoja, mutta yksikään päivä ei ole kivuton.

 

Nyt mukaan on astunut vielä jumalaton väsymys, äkilliset huimauskohtaukset, alhainen verenpaine, univaikeudet ja pahoinvointikohtaukset, hemoglobiinikin alkaa hivuttautua alemmas. Monet ovat sanoneet raskauden olevan heidän elämänsä parasta aikaa, kaikilla se ei valitettavasti ole sitä. Välillä tuntuu että onko mulla oikeus valittaa kivuista, kun olen keskenmenojen jälkeen vihdoin raskaana, mutta eihän tämä mitään herkkua ole.

Tietenkin raskaudessa on myös todella ihania puolia, kaikesta muusta huolimatta. Liikkeiden tunteminen ja näkeminen vatsan päältä, sekä neuvolakäyntien sydänäänien kuuleminen ja lääkärikäyntien ultrat, joissa näet pienen vauvasi. Myös uuden lastenhuoneen remontoiminen ja sisustaminen on ihan parasta, se tekee tästä kaikesta paljon konkreettisempaa. Kovasti odotamme kesäkuuta tulevaksi. ;)