Tervetuloa maailmaan vauva!

Aiemmassa postauksessa kerroin kuinka jouduin jäämään osastolle lapsivesien mentyä, tuolloin ei vielä ollut supistuksia. Supistukset alkoivat la-su välisenä yönä ja voimistuivat ja tihenivät todella nopeasti. Tässä vaiheessa soitin myös isälle, että lähtee tulemaan takaisin sairaalalle, se on menoa nyt. Kun osaston lämpöpussit ja suihku ei auttanut enää oli aika siirtyä synnytyssaliin, ennen siirtoa olin 3cm auki ja siirron jälkeen 6cm.

Synnärillä helpotusta supistuskipuihin toi ilokaasu ja pyysin myöhemmin saada myös spinaalin. Anestesialääkäri yritti useita kertoja laittaa puudutetta, ainakn puolen tunnin ajan, mutta ei onnistunut jostain syystä sen laittamisessa. Sitten kätilö ja lääkäri suosittelivat kohdunkaulanpuudutetta ja päädyttiin kokeilemaan sitä, sitä ei kuitenkaan saatu enää kuin osittain laitettua ja vauvakin päätti tulla maailmaan ennen kuin puudute kunnolla tehosi. Tyttö syntyi 9.6 klo 7.53 rv39+5, mitoilla 3640g ja 51cm.

Eka yö oli todella rauhaton, eikä neiti meinannut millään nukkua. En tiedä johtuiko siitä että oli tosiaan ensimmäinen yö maailmassa, vai siitä että vaistosi ettei äiti oikein tykännyt viettää aikaa sairaalassa. Seuraavana päivänä vauvalla oli lääkärintarkastus, jossa todettiin kaiken olevan kuten pitääkin ja ilmoitin haluavani kotiin ja sinne me myös pääsimme. Seuraavana päivänä kävimme paikallisella lastenlääkärillä tarkastuksessa vauvan kanssa ja edelleen kaikki oli hyvin.

Kotona vauva on ollut huomattavasti rauhallisempi kuin sairaalassa, eikä nukkumisten kanssa ole ollut juurikaan oneglmia, päinvastoin, vauva nukkuu öisin todella hyvin, aivan kuten esikoinenkin aikoinaan. Esikoinen otti vauvan todella hyvin vastaan, eikä ainakaan näin alkuvaiheessa ei ole vielä havaittavissa minkäänlaista mustasukkaisuutta tai muutosta käytöksessä.

Rv34 ja sairaalakassin pakkaaminen

Nyt ollaan jo hyvällä loppusuoralla, nimittäin kuusi viikkoa enää laskettuun aikaan. Vatsakivut ovat alkaneet jo suureksi hämmästyksekseni helpottaa, enää niitä ei tule levossa niin paljoa, mutta liikkuessa kylläkin. Olimme muutama päivä sitten pelaamassa frisbeegolfia ja kyllähän sitä tarvitsi aika monta levähdystaukoa metsässä rämmiskelyn takia. Tällä kertaa kuitenkin pystyin pelaamaan loppuun asti, aikaa pelaamisen meni kylläkin melkein kolme tuntia, mutta onneksi ei ollut minnekään kiire. :D Selkäkivut puolestaan jatkuvat edelleen samanlaisina, niissä ei juuri helpotusta näy. Vatsa alkaa painaa jo sen verran, että myös yläselkä kipeytyy helposti. Onneksi ei ole enää pitkä aika että pääsee raskausoireista ja saa pienen vauvan syliin.

Vauvan liikkeet ovat tulleet todella voimakkaiksi ja Pöppiäinen ei ehdi juurikaan olla paikoillaan, vaan liikuskelee paljon kellon ympäri. Kyllä huomaa että alkaa elintila käymään vähän ahtaaksi kun vatsassa aina on iso kohouma jossakin kohtaa. Ei ainakaan tarvitse huolestua, että vauvalla olisi jokin huonosti liikkumattomuuden puolesta.

Neuvolassa tuli käytyä myös viime viikolla ja vauvan todettiin olevan todennäköisesti edelleen pää alaspäin, valmiina sukeltamaan. Seuraava ultra ja neuvola meneekin lääkärin loman vuoksi aika lähelle laskettua aikaa, nimittäin 3vk ennen. Saa nähdä tuleeko mitään ultraa enää. Viime ultrasta onkin aikaa jo 3kk, joten vauvan koosta ei ole minkään näköistä käsitystä, silloin hänen sen hetkinen painoarvionsa oli 380g. :D

Sairaalakassin pakkaaminenkin on jo ajankohtaista, koskaan ei tiedä milloin tulee lähtö sairaalaan. Toivottavasti en tällä kertaa tarvitse niin paljoa tavaraa mukaan kun toinen lapsi jo kyseessä, toivon siis että pääsen mahdollisesti jo seuraavana päivänä vauvan kanssa kotiin. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää mitä tulemaan pitää, joten kassi vaan on pakattava. Sanoin jo miehellekin ettei saa enää päästää auton tankkia tyhjäksi, ettei ensimmäisenä tarvitse lähteä tankkaamaan autoa kun pitäisi lähteä synnyttämään. :D

Itselleni pakkaan mukaan vaihtovaatteita, hygieniatuotteita (dödö, hammasharja, pari kasvovoidetta), harjan ja ponnarin, tabletin ja laturin, liivinsuojia ja kirjan. Tekemistä on aina hyvä olla, jos sairaalassa joutuukin jostain syystä viettämään useita päiviä, vauva ei kuitenkaan ole hereillä 24/7, eikä sairaalassa itsessään ole kyllä ainakaan itselleni minkäänlaista puuhaa. Meikkejä en itse ota ollenkaan mukaan, mulle ei ole tärkeää näyttää miltään muulta kuin juuri synnyttäneeltä rähjäroopelta sairaalassa, voi olla että mieli kuitenkin muuttuu, olenhan nainen. :D Lisäksi mukaan tulee ne perus jutut, joita laukussa aina kannan mukanani, kuten kukkaro ja puhelin. Kameraa en ajatellut ottaa tällä kertaa ollenkaan mukaan, koska puhelimessa on niin hyvä kamera ja mies voi tarvittaessa ottaa sen mukaansa jollakin käynnillään.

Vauvaa varten puolestaan pakkaan muutamia vaatteita, viimeksi en ottanut kuin kotiinpaluu vaatteet mukaan, vaikka sairaalassa olisi saanut vauvalle laittaa omatkin vaatteet päälle. Nyt päätin ottaa mukaan muutamat ylimääräisetkin, varsinkin kun ei ole minkäänlaista tietoa minkä kokoinen tuleva prinsessa on. Neuvolakortti on myös tärkeää olla mukana, mutta sekin on kulkenut laukussani koko raskauden ajan, joten en sitäkään sairaalakassiin pakkaa. Viimeksi emme ottaneet lainkaan tutteja mukaan, mutta niitä olisi kyllä tarvittu. Tyttömme ei olisi mitään muuta tehnyt kuin ollut tississä kiinni 24/7, koska imemisen tarve oli niin suuri, vaikkei ruoka olisikaan maistunut. Kaikki yöt meni siis valvoessa, otin opikseni viime kerrasta ja varmuudeksi pakkaan myös keitetyt tutit tällä kertaa mukaan. Sairaalasta saa vaippoja sun muita vauvatarvikkeita, joita sairaalassaoloaikana vauva tarvitsee, joten mitään sellaisia en ota mukaan.

Mitä te olette sairaalakassiin pakanneet? Onko tullut otettua jotain, joka onkin osoittautunut turhaksi tai onko laukusta unohtunut jotain tarpeellista?

Esikoisen synnytys

Sain oman esikoiseni vuonna 2016. Synnytyksestä on vierähtänyt jo kolme vuotta, mutta tapahtumat on edelleen mielessä, olihan se kuitenkin oman elämän upeimpia hetkiä kun sai pienen nyytin syliin, vaikkei sitä edeltävät tapahtumat niin huippuja välttämättä olleetkaan. Jos ihan totta puhutaan, en ajatellut tulevaa synnytystä lähes ollenkaan ennen kuin se h-hetki koitti. Mitä sitä turhaan pohtimaan ja lukemaan netistä kauhutarinoita kun se tilanne tulisi väistämättäkin omalle kohdalle.

Eräänä lauantai-sunnuntai välisenä yönä olin jo ihan varma että pian tulee lähtö sairaalaan, laskettu aikakin oli jo ylitetty ja koko yön supisteli ihan säännöllisesti, muttei kuitenkaan vielä niin paljoa etten olisi niitä kotona kestänyt. Mies nukkui tyytyväisenä ja tietämättömänä vieressä, itsellä ei tietenkään uni tullut. Aamulla kuitenkin supistukset loppuivat kuin seinään ja ajattelin että ei kait siinä, vielä ei ollutkaan aika. Lähdimme siskoni perheen, vanhempieni ja isovanhempani kanssa notskille makkaranpaistoon päivällä ja siellä tuli muutama pienempi supistus. Noista pienistä supisteluista olin kärsinyt raskauden puolesta välistä saakka, joten en ajatellut senkään olevan sen kummallisempaa.

Iltaa kohti supistukset kuitenkin kovenivat ja menin lieventämään niitä suihkuun (tai niin kuvittelin). Supistukset kävivät kuitenkin niin kivuliaiksi, että mieheni päätti soittaa synnärille ja sieltä kehoitettiin lähtemään sinne. Soitto vielä mieheni äidille, että tarvitaan koiravahtia, nyt tuli lähtö ja sitten mentiin. Täytyy myöntää, ettei tuo tunnin matka Turkuun ole ikinä tuntunut noin pitkältä, kivut olivat meinaan todella sietämättömiä, piti vaan kestää kauhukahvassa roikkuen.

Synnärille päästyämme kello oli 21. Aluksi mulle laitettiin mittarit kiinni, joilla katsottiin että kaikki on ok ja katsottiin kohdunsuun tilanne, joka oli 5cm auki. Tässä kohtaa kivut alkoivat olla jo niin sietämättömiä, että toivoin vaan sen olevan jo ohitse. Epiduraalilla kivut helpottivat ja olo oli suht' hyväkin.  Parin tunnin päästä kohdunsuu oli avautunut 8cm:n ja siitä 20min eteenpäin ja päästiin kymppiin asti, ponnistaminen sai alkaa. Ponnistaminen tuli kuin luonnostaan, kroppa hoiti itse hommat ja kun pyydettiin olemaan ponnistamatta, oli se yllättävän vaikeaa, kropalla vaan oli oma tahtonsa ja se tahto oli nimenomaan ponnistaminen, ei sen lopetus. Itse synnytys oli yllättävän kivutonta, tietenkään ei täysin, mutta kyllä ne supistukset olivat kaikkein kamalimmat. Klo 00.37 tyttömme syntyi. Oli ihanaa saada oma pieni käärö vihdoin ja viimein syliin kovan urakan jälkeen. Monet vertaavat synnytystä maratoniin ja sitä se todella oli, kyllä hiki virtasi.

Avautumisvaihe kesti kaikkineen about 7 tuntia, ponnistusvaihe 37min ja jälkeisvaihe 13min. Kokonaisvuoto oli 350g ja pienenä lisänä 2. asteen repeämä. Meidän kätilö oli todella ihana, enkä hetkeäkään epäillyt etteikö osaisi hoitaa hommaansa. Omasta suusta taisi kyllä jossain kohtaa ponnistusta kuulua "eikö sitä nyt vaan voi ottaa sieltä pois". :D Täytyy myöntää että vaikka synnytys ei niin kivalta kuulosta, kyllä mä silti mielummin synnytän kuin olen 9kk raskaana.