tiistai 21. toukokuuta 2019

Rv 37+0

Taas ollaan pyörähdetty uudelle viikolle ja tänään niitä on kertynyt jo tasan 37, eli 3vk enää laskettuun aikaan, ihanaa. Kivut alkoivat jo hyvin hellittää, kunnes viime viikolla alkoivat kovat alavatsakivut varsinkin kävellessä, mutta myös jos makuuasennossa hiukankin liikkuu alkaa vatsassa repiä. Tänään on ollut taas hiukan parempi päivä ja olen saanut jotain pieniä kotiaskareitakin tehtyä.

Olin jo niin fiiliksissä frisbeegolfistakin, pääsi taas pitkästä aikaa pelaamaan, mutta viikonloppuna taas nähtiin että alkavat ne pelit olemaan tältä raskaudelta ohi ja lajin pariin palataan vasta raskauden jälkeen.

Eilen oli myös neuvola ja viimeinen ultra. Hemoglobiini oli suureksi hämmästyksekseni lähtenyt nousemaan, vaikken mitään rautalääkitystä aloittanutkaan, myös paineet oli hyvät. Paino puolestaan, voi apua. Onneksi osa syyllinen painonnousuun on nämä hirvittävät turvotukset, jotka nyt on alkaneet, onneksi näin loppu vaiheessa, ettei tarvitse sen pidempään niistä tällä kertaa kärsiä. Kamalaa kun ei saa kenkiäkään mahtumaan jalkoihin, saatika saa sormia koukistettua kunnolla. Varmasti osasyyllinen on myös äkkiä lämmenneet ilmat. Nämä viimeisten viikkojen oireet kyllä kestää, kun tietää että ne loppuvat pian. Vauvan painoarvio oli tällä hetkellä 3050g, eli luultavasti sieltä syntyy isompi vauva kuin meidän esikoisemme oli syntyessään, 3150g. Ultrassa kaikki todettiin olevan kunnossa ja hyvä niin. Pian näemme meidän vauvan, tyttökin jo kovasti kyselee koska vauva tulee. :)

Mulla on itselläni alkanut tulla sellainen olo että sieltä tuleekin poika, eikä tyttö. Mutta sen näkee viimeistään synnytyssalissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuvailua: Öttömänkiäiset