keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Vauva 6kk

Apua, aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Blogin kirjoittaminen on jäänyt totaalisesti, olen vaan keskittynyt täysillä lapsiarkeen ja nauttinut kahden tyttöni seurasta.


Vauva-arki on sujunut todella hyvin. E on vielä rauhallisempi, mitä O oli aikoinaan. E alkoi nukkua täysiä yöunia jo 1kk ikäisenä ja itsekin olemme saaneet miehen kanssa sen puoleen nukuttua. Meidän pieni pian 4-vuotta täyttävä neitimme on vain alkanut öisin heräillä, välillä hän touhuilee omiaan talossa, tyhjentelee kukkarot sohvalle ja sitä rataa, välillä taas tulee viereemme nukkumaan.


O on ottanut vauvan todella hyvin vastaan, eikä ole näyttänyt minkäänlaista mustasukkaisuutta, O haluaa auttaa vaippojen roskiin viemisessä ja jopa haluaisi vaihtaa kakkavaipan, varsin innokas isosisko siis. O on kyllä alkanut hakea enemmän huomiota, mitä aikaisemmin ei ole tarvinnut tehdä, on siis huomannut että joutuu nyt jakamaan huomiomme siskonsa kanssa. Huomionhakeminen ilmenee aika paljon "viirottamisena", juostaan pää kolmantena jalkana sisällä, eikä totella samalla tavalla kuin ennen.


Itselläni on enää maaliskuuhun asti aikaa olla tyttöjen kanssa kotona, sitten koittaa töihinpaluu. Jäisin todella mielelläni lasten kanssa vielä kotiin, mutta valitettavasti Kelan avustuksilla se ei todellakaan ole mahdollista, niillä ei saa edes asuntolainaa maksettua, puhumattakaan muista laskuista ja mm. ruokaostoksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuvailua: Öttömänkiäiset