maanantai 15. huhtikuuta 2019

Leluelämää

Lelut ovat lapsen kehitykselle tärkeitä, mutta milloin leluja alkaa olla jo liikaa? Meillä on siskoni kanssa ollut lapsena paljon leluja, siis paljon. Molemmilla meillä oli isot omat huoneet, joissa molemmissa oli isot vaatehuoneet ja ne tietty täynnä leluja. Itse pidän myös tärkeänä että lapsellani on paljon erilaisia leluja, joiden parissa viihtyy ja saa käyttää omaa mielikuvitustaan leikeissä. Tyttö on alkanut nyt viihtyä enemmän leikeissä myös yksin ja luo hienosti jo omia tarinoita leikeissään, mutta tietenkin kaipaa myös aikuisen läsnäoloa leikeissä.

Meillä on tytöllä oma iso lelukaappi, jossa kaikki lelut pidetään omissa kopissaan ja pysyvät näin järjestyksessä, Barbiet yhdessä, eläimet toisessa, keittiötarvikkeet kolmannessa jne. Pyrimme myös siihen, että lapsi kerää itse tai yhdessä aikuisen kanssa lelut pois illalla ennen nukkumaanmenoa ja aamulla saa aloittaa taas uudet leikit haluamillaan leluilla.

Tällä hetkellä leikeissä loistavat enimmäkseen Barbiet, joiden vaatteita on kiva vaihdella ja hiuksia harjailla. Myös eläimet ovat olleet viime aikoina kovassa huudossa ja niidenkin kanssa puuhaillessa kuluu tovi jos toinenkin. Kolmantena tulevat Sylvanian families lelut, joiden kanssa osaa jo hienosti leikkiä. Pienet osat tahtovat välillä kulkeutua pois omasta huoneesta, mutta muuten leikit ovat pitkälti omassa huoneessa. Kotileikit saavat myös ajan kulumaan hyvin, lapsi tykkää kokkailla iskälle, äitille ja eläimille kaikkea maan ja taivaan väliltä, välillä järjestetään myös unikavereille kekkereitä.

Lapsen lelukaappiin mahtuu siis vaikka ja mitä leluja ja lisää tulee osteltua silloin tällöin, lähinnä kirppareilta. Myös luovempia leluja löytyy kaapista, kuten palikoita ja duploja, mutta niiden parissa ei enää vietä samalla tavalla aikaa kuin ennen. Vielä vähän aikaa sitten rakentelimme jokapäivä yhdessä isoja torneja legoista ja palikoista, mutta sitten alkoi kiinnostaa muunlaiset lelut, mikä on myös ihan hyvä asia.


Miten sitten vältetään lapsen kyllästyminen leluihin? Vaihtelemme välillä lelulaatikoiden paikkoja ja laitamme pitkään leikeistä pois olleita lelulaatikoita niiden lelulaatikoiden tilalle, jotka eivät enää niin kiinnosta ja nostamme toiset laatikot ylemmille hyllyille odottamaan seuraavaa vaihtoa. Sitten lapsi innostuu taas "uusista" leluista ja näin mielenkiinto pysyy yllä vanhempienkin lelujen kohdalla. Toisinaan myymme myös vanhempia tai ei niin pidettyjä leluja pois, kun niitä uusia tulee aina joululahjaksi, synttärilahjaksi tai sitten ihan vaan muuten osteltua, myyminen tapahtuu tietenkin lapsen kanssa yhteistuumin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuvailua: Öttömänkiäiset